Tuomaan Markkinat antavat kurkistuksen lahjahetkeen
Olemme kuluneen viikon aikana olleet Tuomaan Markkinoilla Helsingissä jakamassa City in a Boxin ilosanomaa. On ollut hauska päästä jalkautumaan kansan syvien rivien joukkoon ja näkemään, miten City in a Boxin perusidea toimii heille, jotka kuulevat siitä ensimmäisen kerran.

Ihmisten spontaanit reaktiot ovat yleensä luokkaa “Onpa kiva idea!”. He kääntelevät vihkoa käsissään, selaavat sivuja eestaas, lukevat pätkiä sieltä sun täältä, koskettelevat kannen materiaaleja ja kutsuvat olkansa yli jonkun toisenkin vilkaisemaan.
Älä anna lahjahetken lässähtää
Tämä pieni hetki vahvistaa meille sitä ajatusta, että laadukas ja jopa luksusta huokuva vihko herättää herättää tunteita. En usko, että samaa reaktiota tulisi jos ojentaisimme heille käteen kupongin tai printatun pdf:n. Se rytistyisi ihan liian helposti taskunpohjaan.
Me olemme panostaneet paljon siihen, että kun pidät lahjavihkoa kädessäsi, tuntuu siltä että siinä on jotain arvokasta. Haluamme olla lahjatuotteena aineettomia, mutta emme tylsiä.
Olen itse antanut elämässäni paljon aineettomia ja on aina hieman häirinnyt pieni lässähdys. Jos lahjassa siinä ei ole saajalle mitään ihasteltavaa, se on jotenkin… antikliimaksista.

Mistä antamisen ilo syntyy?
Pakettien avaamiseen liittyy psykologista tyydytystä nautiskelun ja tutkimisen muodossa. Sosiaalisessa mediassa suosituiksi ovat käyneet pakettien avaamisvideot (ns. unboxing), jossa estetiikka ja rituaalit ovat keskeisessä roolissa. Samanaikaisesti ekologiset ja aineettomat lahjat jatkavat suosionsa kasvattamista. Moni lahjan antaja kokeekin, että pelkkä kirjekuori ei tarjoa samalla tavalla antamisen iloa. Yhä useampi haluaa panostaa enemmän nimenomaan lahjan antamiseen.
Antamisen ilo syntyy kun lahja silminnähden sykähdyttää. Lahja itsessään voi olla vaikka kuinka huolella valittu, mutta pelkkä kirjekuori herättää harvoin tunne-elämystä joka tuntuu sydämessä asti. Siitä puuttuu paketin avaamisen rituaali, uteliaisuuden kutkuttaminen ja lahjan innostunut tutkiminen.
Aineettomiin lahjoihin kaivataan elämyksellisyyttä
Aineettoman lahjan elämyksellisyys vaatii kekseliäisyyttä. Moni onkin alkanut askarrella itse lahjakorttejaan koska ei ole saanut haluamaansa tyydytystä valkoisen kirjekuoren ojentamisesta. Myös erilaiset aarteenmetsästykset, arvoitukset ja vaikka itse tehdyt runot ovat yleistyneet keinoina lisätä elämyksellisyyttä lahjahetkeen.
Aineeton lahja voi tarkoittaa paljon muutakin kun kirjekuoren ojentamista. Lahjojen antamisen ei kuulu olla käytännöllistä ja nopeaa. Siksi paketointi on ylipäätään tapana: se ilahduttaa ja tekee lahjasta elämyksen. Myös äärimmäisen suosittu unboxing-trendi perustuu elämyksellisyyden kokemukseen.
Me päätimme jo alunperin, että City in a Box -elämysvihkojen kuuluu itsessään olla jo pieniä elämyksiä. Ei mitään kulahtaneita printattuja pdf:iä, vaan designia ja laatua. Haluamme osaltamme varmistaa että aineettomien lahjojen äärellä on ne kaikkein sykähdyttävimmät hetket ja suurin antamisen riemu.