Haemme elämyskumppaneita
kun laajenemme uusiin kaupunkeihin
Hae mukaan upeisiin elämysvihkoihin. Valitsemme mukaan palveluita laidasta laitaan. Valittuja yrityksiä yhdistää laatu, paikallisuus ja elämyksellisyys.
Vuonna 2021 huikeat 93 % verkkokauppamme ostajista koki, että elämysvihko vastasi heidän odotuksiaan hyvin tai erittäin hyvin. Vihkoa annettiin joulu- ja merkkipäivälahjaksi esimerkiksi perheenjäsenille, puolisoille ja omille vanhemmille.
Pelin henki on win-win-win: tavoitteemme on, että yrittäjä saa uusia asiakkaita ja runsaasti näkyvyyttä, asiakas saa upean paikalliselämyksen ja me saamme kasvattaa aineettomien lahjojen suosiota.
City in a Box suunnittelee tekevänsä uusia aluevaltauksia jälleen ensi vuonna – ota yhteyttä ja kerro meille miksi oman kaupunkisi ja palvelusi tulisi päästä mukaan!
Yhteistyö on toiminut hyvin

Olen ollut mukana lahjavihkossa jo vuosia. Se on erinomainen konsepti ja yhteistyö on ollut hyvää! Olen saanut vihkon kautta uusia asiakkaita, joista osa ei ole koskaan kuullutkaan minusta tai ottaisi muuten kasvohoitoa.
Kirsi Ritosalo, hemmotteluelämyksien tarjoaja
4 hyvää syytä ryhtyä elämyskumppaniksi
Asiakashankinta
Vihkon kanssa varauksen tekevät asiakkaat saapuvat palveluidesi luo meidän myyntiponnisteluidemme tuloksena. He myös ovat valmiit tuomaan kavereita mukana, ostamaan lisäpalveluita tai hehkuttamaan elämystään lähipiirilleen.
Näkyvyys
Markkinointimme tavoitti 2021 yli 35’000 silmäparia. Valittuina keinoina mm. verkkomainonta, some-kanavat, blogi, mediatiedotteet, suorakontaktointi, kaupunkitapahtumat sekä vaikuttajamarkkinointi.
Brändiarvo
Vuonna 2021 huikeat 93 % asiakkaistamme koki, että elämysvihko vastasi heidän odotuksiaan hyvin tai erittäin hyvin. Kiinnostavat, laadukkaat ja huolella valitut elämykset olivat yksi keskeisimpiä asioista, mistä meitä on kiitetty.
Osaaminen
Tiimissämme on kovan kokemuksen omaavia markkinointiviestinnän ja myynnin asiantuntijoita, jotka käyttävät kekseliäisyyttään ja osaamistaan juuri teidän palveluiden tarinallistamiseen, visualisointiin ja terävöittämiseen.
Kiinnostuitko? Jutellaan lisää yhteistyöstä, toimintatavastamme ja siitä miten voisit olla mukana.
Hae elämyskumppaniksi
Saimme uusia asiakaskontakteja

Olemme saaneet lahjavihkon kautta paitsi uusia asiakkaita myös uusia taitoja elämysten tarjoajana. Maailma hukkuu materiaan, ja siksi vihkossa on ollut kiva olla mukana.
Anna Siitari, makuelämyksien tarjoaja