Millainen on hyvä henkilöstölahja?

Me saamme usein kiitosta siitä, että tarjoamme henkilöstölahjan joka on aidosti ihmisille mieluinen. Mutta miksi se näin on? Ja miksi henkilöstölahjat ovat niin helposti kädenlämpöisiä?

Millainen on hyvä henkilöstölahja

Tärkeintä on, että henkilöstölahja tarjoaa valinnan vapautta

Ehdottomasti suurin ihastelun kohde asiakkailtamme on se, että lahjan saajat saavat itse valita haluamansa elämyksen. Meitä on niin moneksi: jotkut haluavat surffata, joku lukkopainia, joku hevostallia ja joku risteilyä. Yhdelle laulutunti on hieno elämys, toiselle pahin painajainen. Joku haluaa hemmotella itseään, toinen taas lähteä perheen kanssa trampoliinipuistoon.

Kun yrittää keksiä lahjan, joka miellyttää kymmeniä, satoja tai jopa tuhansia ihmisiä, parhainkin onnistuminen on vain kädenlämpöinen. Ihmiset ovat yksilöitä ja paras lahja tarjoaa heille yksilöllisen valinnanvapauden omien toiveiden toteuttamiseksi.

Ei oikeasti mikään lahja voi olla loistava kaikkien mielestä – miksi siis edes yrittää keksiä sellaista?

Lämmin henkilöstölahja on täynnä sielua ja hyvän tekemisen iloa

Lahjojen antaminen on ele, joilla kerrotaan mitä arvostetaan ja miksi. Siksi lahjan sielulla ja tarinalla on suuri merkitys. Jos lahjalla ei ole sielua, mitä se merkitsee lahjan saajalle?

Esimerkiksi meidän lahjavihkomme sielu on syntynyt Elinan rakkaudesta kotikaupunkiinsa Mikkeliin. Me haluamme, että lahjan saaja tietää tämän paikallisrakkauden olevan inspiraatiomme lähde. Helsingin vihkon tarjonnan kuuluu olla helsinkiläinen, ja Saimaan elämykset taas hengeltään puhdasta Saimaata. Kokonaisuuden pitää tuntua kotoisalta ja juuri oikealta.

Henkilöstölahjat ovat myös suuria panostuksia ja myös sillä on väliä, kenelle rahat kiikutetaan. Asiakkaista on mukava tietää, että rahat menevät nimenomaan paikallisille pienyrityksille – erityisesti nyt kun korona on heitä niin kovasti kurittanut.

Lisäksi ekologisuus läpileikkaavana arvona ilahduttaa. Erään asiakkaan sanoin: “En haluaisi ostaa henkilöstölle roinaa – uusista elämyksistä pitävät kaikki”. Siinäpä se. Aineettomat lahjat ovat oikea valinta, kun tavaraa ei haluta kuluttaa. Ainut fyysinen osa lahjaa – kaunis lahjavihko – on ekologinen, kierrätettävä ja Suomessa painettu.

Aito elämyslahja ilahduttaa moneen kertaan

Itse kehitämme tuotetta sillä periaatteella, että sen kuuluu matkansa varrella ilahduttaa kolmesti: vihkon saadessa (“miten ihana idea!”), elämystä valitessa (“onpa monta hyvää vaihtoehtoa!”) ja sitä käytettäessä (“tämä oli kyllä ihana päivä”). Nämä ilon hetket ovat työmme suola ja tuotteen ydin.

Olemme juuri tästä syystä panostaneet siihen, että lahjan saaja saa konkreettisen ja kauniin paketin eikä esimerkiksi vain digitaalista kuponkia. Rujosta pdf:stä ei nimittäin välity se, miten huolella lahja onkaan valittu ja miten paljon sillä halutaan ilahduttaa. Vihkon saaminen, koskeminen ja selaaminen ovat luksuskokemuksia itsessään.

Päätöksissä painaa hankinnan helppous ja lahjan verovapaus

Lähes joka firmasta löytyy henkilö, jonka nakki on keksiä joka vuosi uusia joululahjoja. Hänelle merkitsee paljon se, miten helppoa tai vaikeaa tilaaminen on. Pitääkö räätälöidä? Pitääkö toimittaa materiaaleja? Pitääkö perehtyä ja tehdä paljon valintoja? Ei kiitos. Siksi pyrimme itse helppouteen. Niks, naks ja postipaketti matkaan. Vihko on valmiiksi paketoitu kaikille ja silti henkilökohtaisen tuntuinen. Ihanan helppoa.

Se, että kyseessä on verovapaa lahja, ei myöskään ole ketään häirinnyt kauheasti. Verottaja on linjannut, että työnantajan antamat lahjakortit voivat olla verovapaita, jos työnantaja on selvästi rajannut lahjakortin käyttökohteen tietystä paikasta hankittavaan esineeseen tai palveluun. Lahjan verovapauden kannalta ei ole merkitystä, minkä lahjan työntekijä valitsee työnantajan rajaamista vaihtoehdoista.

Lahjojen valinnan merkitys kasvaa koko ajan, kun ihmisillä on jo liikaa turhaa tavaraa ja kuluttamista tarkastellaan kriittisesti. Aiomme jatkossa pitää näistä mainituista asioista tiukasti kiinni, kun laajenemme uusiin kaupunkeihin ja alueisiin. Jos ja kun ne ovat ne syyt, miksi meitä ostetaan yrityslahjoiksi, niin niistä ei käy tinkiminen.

Shopping Cart
fiFI